Meillä viimeinen kuukausi vierähti kirsikkapuiden alla nopeammin, kuin huomattiinkaan, eikä blogille hetkeen jaksanut suoda ajatustakaan..
Luvassa, arvon lukijat, kurkistus reippaiden kirsikanpoimijoiden "hehkeään" arkeen sekä muutamiin ryytyneisiin - joko ansaittuihin tai salavaivihkaa varkain vietettyihin vapaapäiviin. Raskaan duunipäivän jälkimainingeissa kirjoitettua tekstiä kaunistavat kuvat muun muassa maalaispitäjä Cromwellista, jossa olemme nyt jo reilut kolmisen viikkoa majailleet työsuhdekommuuniasunnossa.
Hyytävän kylmät (7'C) työaamut. Sitä vain rukoili kotiinpääsyä..
Ihan aluksi vähän taustoja. Saimme muutama kuukausi sitten tietoa Suomeen jo Ausseissa olevilta, että tammikuussa ois mahollisuus päästä töihin Uuteen-Seelantiin kirsikkafarmille, josta huhujen mukaan vois kääriä sievoisen summan rahaa. Farmilla oli myös henkilökuntansa puolesta hyvä maine. Tiedot pitivät paikkaansa, sillä JOS henkilö X ois nopea, reipas, kärsivällinen, ei-turhantarkka-laadun-suhteen ja rahan tarpeessa, hän vois tienata suhteellisen suuren kasan tuohta tällä farmilla.
MUTTA, aina on olemassa mutta. Me suomalaiset kirsikanpoimijatytöt emme suurista, itseasettamistamme ennakko-odotuksista huolimatta täyttäneet yllämainittuja adjektiiveja, ainakaan niin hyvin, että rahaa ois taottu kovin suuria summia.. Ei sillä, etteikö oltais oltu hyviä ja reippaita työntekijöitä (muutamat meistä on palkittu jopa parhaina poimijoina viinipullolla;) !!
Pienenä esimerkkinä heitän otteen päivästä, jolloin allekirjoittanut keräsi hiki hatussa ja vastoinkäymisistä välittämättä 28 ämpäriä (noin 280 litraa, mun ennätys) kirsikoita (6,5$ maksavat ämpäriltä), kun taas etelä-amerikkalainen herra X keräsi yli 50 ämpäriä. Missä vika, ma kyselen..
Voisi muuten ehkä kuvitella kirsikanpoimimisen olevan mukavaa ja helppoa. Okei, ei se paljon aivotyötä vaatinut, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Laadun tulisi olla priimaa ja useimmat kirsikat ovat vaurioituneet jollain tavalla (huonompina päivinä 80 %).
Asumme noin 25 hengen voimin monikulttuurisessa kommuunissa, neljän hengen makuuhuoneissa. Tilat ovat erittäin hyvät ja yöstä joudumme pulittamaan vaivaiset 15$. Täälläpäin se on halpaa lystiä. Yhteiselo kämppisten kanssa on ollut siedettävämpää, kuin aluksi pelkäsin, mutta nyt kaipaa jo kipeästi väljemmille vesille. On muuten suomalaisia nuoria kummasteltu, kun ei juoda tai juhlita ollenkaan ja muutenkin ollaan niin rauhallisia tapauksia (:D)! Outoa mielikuvaa meistä ollaan väritetty lisäksi kertomalla tarinoita kymmenistä sisaruksistamme ja sadoista serkuistamme.
Farmin supervisorit ovat olleet mukavia ja pomo erittäin ystävällinen ja joustava. Antoi meille suomitytöille auton ilmaiseksi käyttöön ja osaa tytöistä käytti vapaapäivänä huviajelulla purrellaan.. :) Kaikkien farmitarinoiden ja skenaarioiden jälkeen voi vain todeta, että kävipä meillä tuuri.
Täällä on suurimmaksi osaksi ollu kuumat ja aurinkoiset kelit. Tunnollisimmat meistä on tehny nyt 13 päivää putkeen töitä, ja muutkin ottaneet enintään yhden vapaapäivän omin luvin. Vapaita emme siis ole juuri vietelleet, eikä ennen töiden alkua haaveilluista viikonlopun kalastusreissuista oo ollu tietoakaan..
Meidän 10-henkinen suomineitotiimi on toiminu paremmin ku hyvin. Tehokkaina mimmeinä ollaan jaettu aamupala- ja ruoanlaittovuorot tasapuolisesti, ja ollaanpa muuten tehtykin herkullisia ruokia..:)
Työväsymystä on ollu ilmassa jok'ikisellä ja huonojen fiilisten/koti-ikävän kanssa on käyty aika pohjalla hetkittäin - etenkin aamuisin, kun kello on herättänyt 5:15 aamupalan laittoon. Onneksi saamme vertaistukea toisiltamme.. Pisimpään reissanneiden mimmien matka on kestänyt yli 4 kk - ei ole ihme, että äitiä tulee välillä jo ikävä. Lisäksi nää supermimmit on vasta 19-vuotiaita!! Terkut ja halaukset kaikille äideille ja isille<3
Eihän se mikään salaisuus ole, että reppureissaaminen on välillä henkisesti ja fyysisesti raskasta ja puuduttavaa. Pahimpina päivinä kirsikkapuiden alla olisi ollut valmis heittämään lusikan nurkkaan välittömästi. Vähän väliä pensaista kuului tuskastuneita huutoja: "Tytöt, miten täältä pääsee pois?!" Miksi raataa huonoja kirsikoita keräten ja näin ollen surkeaa palkkaa saaden maailman toisella puolella, kun Suomessa saman rahan saisi vähemmällä vaivalla? Sovimme tytsyjen kanssa, ettei töissä saa tehdä lopullisia suuria päätöksiä - muuten jokainen olisi peräjälkeen varannut lentoliput kotiin :D Farmilla vertaistukea saatiin myös suomipojilta (esatreissussa.blogspot.com, käykää kurkkaamassa poikien hienot matskut).
Nyt kirsikat ovat historiaa ja Seelanti saa vihdoin näyttää parhaat puolensa meille lomalaisille. Huomenna täytämme vuokra-autojen kontit teltoilla, kylmälaukuilla, lämpimillä vaatteilla (öisin asteet käyvät lähellä nollaa) ja virveleillä, sillä roadtrippimme käynnistyy! Tarkoituksena on suunnitella reittejä mahdollisimman vähän, joskin Eteläsaaren tunnetuimmat kohteet on käytävä tietty tsekkaamassa. Laitamme kuvia sit matkan varrelta, jotta lukijammekin voivat nojatuolimatkailla;)
Summa summarum; upea ja ikimuistoinen, mutta raskas ja tunnemyrskyinen kuukausi takanapäin. Saatiin tutustua ihaniin ihmisiin ja nauttia harvaanasutun ja raikkaan Cromwellin jylhistä maisemista. Tämä hiljaisuus ja luonnonrauha on jotain todella uskomatonta. Ei missään nimessä tule ikävä ihmispaljoutta, ruuhkia ja materialismia. Täällä sielu lepää :)
Halauksin, reissussa rähjääntyneet Sonja ja muut tytöt
