Näinä päivinä myös kirsikkafarmilla ollut suomiporukkamme hajosi, koska lähdimme autoillamme eri suuntiin. Kaikilla oli eri aikataulut ja retkisuunnitelmat. Tyhjältä tuntui itse kukasestakin hyvästellä rakkaiksi käyneet "pikkusiskot". <3 Muutaman kerran törmäilimme vielä "pieneksi käyneellä" saarella hyvien kalavesien perässä matkaavien poikien kanssa.
Ensimmäiset neljä päivää saimme vielä nauttia ihanan Venlan seurasta. Pysyttelimme kauniin Queenstownin lähistöllä, koska Venlan lento Ausseihin lähtisi sieltä. Turisti-infopisteistä useampaa karttaa ja lomanviettoideaa rikkaampana suuntasimme umpimähkään lyhyen ajomatkan päähän tekemään päivävaellusta. Upeat vuoristomaisemat, vesiputoukset ja naavalla kuorrutettu taikametsä jätti lähtemättömän vaikutuksen Routeburn Track-nimisellä reitillä. Aloitimme telttailuelämän hyisessä ilmassa leirintäalueella, jossa ei muita hienouksia ollut kuin vessat. Vettä vihmoi taivaalta vähän väliä, tuuli rajusti, ja yöllä lämpötila hipoi nollaa. Nukkumaan mentäessä päälle oli puettava kerroskaupalla vaatetta pipoa ja hanskoja myöten, muuten nukkumisesta ei olisi tullut yhtään mitään. Hennan kanssa meillä oli tuplamakuupussit käytössä, ja silti paleli. Päivisin välillä aurinkokin näyttäytyi ja voi niitä onnen hetkiä!
Retkeilyyn kuului tietysti myös retkiliedellä kokkailu muutaman kerran päivässä. Ruoka maistui joka kerta ulkoilmassa yhtä hyvälle! Yhtenä sateisena päivänä saimme neronleimauksen googletella halpoja hotelleja.. Henna löysi kuin löysikin hyvän tarjouksen tunnelmallisesta, "vuoristohenkisestä" hotellista. Sitä riemun määrää, kun pääsimme pitkästä aikaa urheilemaan kuntosalille, lekottelemaan uima-altaisiin ja nauttimaan ihkaoikeasta suomalaisesta saunasta!! <3
Hygieniasta huolehtiminen on hiukan haastavaa, koska suihkut ovat kiven alla. Yhden ainoan kerran päätimme epätoivoissamme peseytyä jääkylmässä järvessä, kun muita vaihtoehtoja ei ollut saatavilla. Kokemus oli mielenkiintoinen, ja äänekäs. Kuulimme huhuja, että Seelannissa täytyy käyttää luomusaippuoita, mikäli mielii peseytyä järvivesissä (en tiiä onko Suomessa tämmöstä ohjeistusta). Ehkä tämänkin vuoksi pesut luonnonvesissä jäivät vähemmälle. Loppureissun ajan käytimme tasokkaampien leirintäalueiden suihkuja tai uimahallia.
Venlan palattua Australian lämpöön, suunnistimme paljon kehuttuun ja turistien suosimalle Milford Soundille. Linnuntietä matkaa olisi Queenstownista kertynyt ainoastaan 40-60 km, kun taas autotietä pitkin melkein kolminkertaisesti. Ajomaisemat sinne olivat lähinnä peltoa, kaukana siintäviä vuoria ja triljoonia laiduntavia lampaita. Kohteen lähestyessä näimme pitkästä aikaa lunta muuallakin kuin vuorenhuipuilla, sitä oli nimittäin satanut maahan asti! Tiet olivat liukkaita ja mutkaisia. Milford Sound koostuu kauniista vuoristosta/vuonoista. Kuvat puhukoon puolestaan.
Alustava reissusuunnitelmamme oli se, että ajelisimme rauhallista tahtia länsirannikkoa pitkin etelään, jonka jälkeen kävisimme moikkaamassa pingviinejä itärannikolla ja nousisimme sisämaan kautta kohti Christchurchia, josta seuraavan lähtijän lennot starttaisivat.
Te Anau -nimisessä kylässä viivyimme pari päivää hulppealla leirintäalueella, josta käsin teimme lyhyehkön vaelluksen Te Anau-järvelle, skypettelimme Suomeen, murehdimme hiukan tulevasta ja raha-asioista sekä kokkailimme herkullisia ruokia. Tehtiin Hennan kanssa hiljattain päätös Australiaan paluusta, jossa jatkamme eloa aupairin töitä tehden. Päätös on kukkaroystävällinen, ja mahdollistaa reissun jatkumisen.. Tämän ja monen muun asian takia roadtrippistämme tuli lyhyempi, kuin alunperin haaveiltiin. Varailimme kaikki pikkuhiljaa lentoja - osa Sydneyn kautta Suomeen ja osa muualle Australiaan. Tunnelma oli kutkuttavan jännittävä, olihan kuvioon tulossa isoja muutoksia. Toisaalta lähdön hetki on aina vaikea, hyvästejä täytyy jättää, mutta aina jotain uutta ja jännittävää avautuu sen myötä.
Ajelimme hiljakseen kohti Invercargill-nimistä kaupunkia, ja samalla saaren eteläisintä pistettä. Yleensä emme ottaneet paikoista ennalta juuri selvää, vaan valitsimme kartalta hyvältä tuntuvan paikan. Ollaan tän reissun aikana otettu pojilta mallia siitä, miten voi säästää rahaa ja nukkua pusikoissa ilmaiseksi (äiti älä pyörry:D). Siinä on oma viehätyksensä, kun etsii iltahämärissä sopivan hiljaista ja tasaista maastoa, sellaista jonne viekkaan rangerin katse ei yllä. Siitähän rapsahtaa täällä sakot, jos teltan pystyttää kielletylle paikalle. Telttailu kaikkialla on kuitenkin ymmärtääkseni hiljaisesti hyväksyttyä täällä, jos sen tekee syrjässä ja fiksusti. Päätimme siis etsiä tyttöjen kanssa jonkin huikean paikan meille, mielellään järven rannalta ;) Paikka löytyikin tovin aikaa ajeltuamme, ja pystytimme teltat tasaiselle, mutta hiukan kivikkoiselle maalle, lehmien laiduntaessa kivenheiton päässä. Tuuli alkoi yltyä illan mittaan, eikä meillä ollut mahiksia päästä tuulensuojaan. Vettäkin tuli taivaalta, ja säätiedotuksen mukaan sitä oli luvattu pitkin yötä enenevissä määrin. No eihän siinä mitään, sillä hetkellä olimme vielä ihan tyytyväisiä valitsemaamme paikkaan ja keittelimme tihkusateessa iltapuurot. Tässä vaiheessa kuulimme, että pojat ovat tulossa samoille huudeille sattuneesta syystä, ja että tulevat tsekkaamaan pusikkomme, kelpaisiko se heillekin. Telttaparat olisivat lähteneet tuulen vietäviksi jo aikaa sitten, ellemme olisi köyttäneet niitä tiukasti kiinni hartaasti solmituilla naruilla. Työtä oli siis tehty ja kovasti tulevaa yötä varten. Pojat kaarsivat paikalle ja totesivat hekotellen, että jo on tytöt paikan löytäneet... Sanonpa vaan edelleen, että paikka oli lähes täydellinen, jos ei olisi satanut ja tuullut :D Näitä järjen ääniä hetken kuunneltuamme ei auttanut kuin nöyrtyä ja purkaa kaikki vaivalla kasatut systeemit VESISATEESSA ja puskea kaikki märät tuotteet valmiiksi jo täpötäyteen peräkonttiin. Yö oli tässä vaiheessa jo pilkkopimeä eikä yöpaikasta ollut mitään tietoa. Pojat ajelivat tietysti edeltä, ja tytöt kiltisti perässä, uutta paikkaa haravoiden.. Tässä vaiheessa muutamat jo nukahtelivat lämpimässä autossa, ja epätoivo hiipi kaikkien mieleen. Tunnin ajelun ja etsiskelyn jälkeen pojat löysivät paikan, jonne piti tarpoa yöpymiskamppeita kantaen, otsalamppu reittiä valaisten. Paikassa kasvoi meitä pidempää heinää ja ryteikköä, eikä autoa voinut tuoda lähellekään. Tällaisina hetkinä saattoi hetken miettiä, et mitä me oikein tehdään täällä. Lopulta se palkitsee, kun teltta on pystyssä, väsyneet reissaajat pumpattujen patjojen päällä makuupusseissa ja saa vain antaa unen tulla. Yleisesti ottaen esimerkiksi minä pahin uniongelmainen oon nukkunut reissussa hyvin, ja oiskohan sillä osuutta asiaan, että vietämme ulkosalla tuntikausia päivistä.. Lisäksi kaikkien perusasioiden toteutumisen vuoksi on usein nähtävä hiukan vaivaa. Tämän vuoksi näitä mukavuuksia (uni, ruoka, lämmin suihku, lämpö) on oppinut arvostamaan ihan uudella tavalla.
Seuraavana päivänä eräirmailu jouti hetkeksi tauolle, kun pääsimme kiertelemään kauppoja ja datailemaan kahvilaan. Kävi niin surkeasti, että Henna kadotti puhelimensa yhteen liikkeeseen. Sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa useampana päivänä, tuloksetta. Puhelimesta ei alkanut kuulua, joten lähdimme yhteistuumin puhelinkaupoille. Ei tainnut Hennaa enää harmittaa puhelimen katoaminen, kun käden jatkeena oli salamannopean ostopäätöksen jälkeen iPhone 6 -puhelin ;) Viisas on myös nykymaailma, koska lähes kaikki ex-puhelimessa olleet, kovasti harmittaneet menetetyt kuvat, viestit ja sovellukset sai palautettua uuteen puhelimeen.
Väsy yllätti..
Jatkoimme matkaa upealle Nugget Pointin majakalle, jossa oppaiden mukaan voisi illan suussa nähdä pingviinejä, merileijonia ja hylkeitä. Pingviinit kalastavat merellä päivät, ja illaksi tulevat hengailemaan rannalle. Ne jäivät tällä kertaa kuitenkin näkemättä, kun ei jaksettu odottaa iltaan asti, mutta hylkeitä nähtiin rannalla leikkimässä. Söpöjä otuksia.
Yövyttiin poikien kans yks yö Dunedinissa, ja seuraavana aamuna olikin jo aika heittää hyvästit toisillemme pitkäksi aikaa. Pahaltahan se tuntui, eikä varmasti vähiten nuoreltapariltamme, joka joutuu olemaan erossa toisistaan seuraavat kuukaudet. Pojat lähtivät pitkälle kalareissulle ympäri Seelantia, jonka jälkeen aikovat lentää Aasiaan surffaamaan. Seuraavan kerran olis tarkotus suviksissa moikkailla.
Sinä päivänä tapahtui jotain outoa ja ennennäkemätöntä, kun tytöt löysivät Dunedinin kaduilta hyvännäköisiä vaatekauppoja ;) Kaikkea tarpeellista tietysti mukaan vain tarttui, ja hinnatkin olivat sitäpaitsi halvempia kuin Suomessa.
Teimme lopuille päiville rentoja suunnitelmia, koska mun lento oli lähdössä ystävänpäivänä, eikä aikaa ollut enää kuin pari päivää. Miten rentouttavaa onkaan ajella ilman aikatauluja pitkin autioita maanteitä auringon porottaessa taivaalta - pysähtyä kun mieli tekee, vähintään kokkailemaan ja maisemia kuvailemaan. Kuuluisan Lake Tekapo -järven ohitimme, kun ajelimme sisämaassa. Teltat pystytimme edellisestä kerrasta viisastuneena metsään, katseilta suojaan. Auringon laskettua saimme kunnian keitellä iltapuurot tuhansien tähtien tuikkiessa taivaalla. Ei oltu nähty mitään vastaavaa aiemmin. Valosaasteista ei tietoakaan.. Maaginen tähtihetki maaseudulla veti hiljaiseksi.
Päätimme buukata viimeiseksi yhteiseksi yöksi hotellihuoneen, jossa saisimme pötkötellä sisätiloissa sulassa sovussa ja juhlia ystävyyttä <3 Ei mennyt tämäkään keissi ongelmitta, koska eräs väsynyt matkamies oli buukannut meille hotellin vahingossa maaliskuulle. Uuden-Seelannin toiseksi asutuimmassa kaupungissa, Christchurchissa oli jotkin karkelot meneillään ja valehtelematta jokaikinen hotelli, motelli ja hostelli myi eioota! Jouduimme lopulta ajelemaan "hieman" pidemmälle pehmeiden sänkyjen toivossa. Christchurchissa muuten sattui muutama vuosi sitten kaksi voimakasta maanjäristystä puolen vuoden välein, mikä aiheutti satojen ihmisten kuoleman ja loukkaantumisen, sekä mittavat vauriot rakennuksille. Tästä syystä kaupunki on edelleen osittain raunioina ja uudelleenrakentamista tehdään laajalti.
Aloitimme viimeisen aamumme ystävänpäivän brunssilla ja muistelimme menneitä aikoja. Joidenkin reissutovereiden kanssa yhteisiä toilailuja on ehtinyt kertyä jo 2,5 kuukauden ajalta. Täällä kaukana se tuntuu ikuisuudelta. On niin kiitollinen mieli, kun ollaan saatu tutustua ihaniin ihmisiin, nähdä mitä hienoimpia paikkoja, ja ylipäätään mahdollisuuden monipuoliseen reissuumme. Täällä ollaan kieltämättä eletty elämämme hienoimpia aikoja! Kaikille voimme lämmöllä ehdottaa matkustamaan Australian lisäksi myös Uuteen-Seelantiin! :) Paikka tuntuu olevan erityisesti kalastusta harrastavien paratiisi.
Loppuun viel ikimuistoisia hetkiä
Reppureissaaminen on nyt hetkeksi historiaa, sillä 3,5 tunnin lentomatkan selätettyäni aloitin Australian aurinkoisella Gold Coastilla aupairin ruusuisen elämän. Perheessä on kolme suloista lasta ja ystävälliset vanhemmat. Kerroin muuten heti kättelyssä omistavani onnellisesti ison perheen, mikä aiheutti vanhemmissa ihmetyksensekaisia tunteita ja kysymyksiä siitä, kuinka rikkaita vanhempani mahtavatkaan olla?! Siinäpä miettimisen aihetta kotiväelle :)
Henna tulee myös hiukan myöhemmin samaan kaupunkiin, jatkamaan uraa Venlan täyttämissä saappaissa. Lisää skriivailuja luvassa näistä kuvioista myöhemmin, mikäli keksimme aupairin arjesta satuja kerrottaviksi ;)
Rakkain terveisin Sonja ja tytöt
P.s. Kurkkaa poikien huikealta videolta elävää kuvaa Uudesta-Seelannista :)
